Veteraanipäivän puhe Urjalassa 2022

Arvoisat sotaveteraanit, sotainvalidit, lotat, heidän omaisensa sekä muut kuulijat. Talvi- ja jatkosodan aikana tehtiin ne uroteot, jotka mahdollistavat meidän seisomisen tässä juuri nyt. Ja tänään, me pyhitämme tämän päivän näiden tekojen, sekä erityisesti tekijöiden muistelulle.

Kansallista veteraanipäivää vietetään Lapin sodan päättymisen päivänä. Kyseisenä päivänä aseet laskettiin Suomen maaperällä, eikä niitä ole sen jälkeen tarvittu lähes kahdeksaankymmeneen vuoteen. Toivottavasti ei tarvita tulevaisuudessakaan. Sillä sota on silmitöntä väkivaltaa, jossa ihmisarvo on tuntematon käsite. Sitä ei toivo kenenkään kokevan.

Vietämme kuitenkin tätä veteraanipäivää varsin poikkeuksellisissa merkeissä. Ukrainassa eletään nyt niitä samoja hetkiä, mitä Suomessa marras-joulukuussa vuonna 1939. Ehkä juuri siksi Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan koskettaa varsin syvästi juuri meitä suomalaisia. Minun sukupolveni alkaa olla ensimmäisiä, keillä ei ole välttämättä mitään, edes epäsuoraa kosketusta Suomen käymiin sotiin ja sotaveteraaneihin. Enää ei välttämättä edes ymmärretä, mitä varten esimerkiksi puolustusvoimia tarvitaan.

Vuonna 2014 alkanut Ukrainan kriisi eskaloitui täysimittaiseksi sodaksi kaksi kuukautta ja kaksi päivää sitten. Se olkoon muistutus siitä, että puolustusvoimia tarvitaan myös kunnioittaaksemme sotaveteraaneja. Jotta he voivat tiedostaa, että heidän työnsä ja uhrauksensa eivät menneet hukkaan, vaan me pyrimme pitämään niistä huolta ja säilyttämään ne viimeiseen asti. Samaan aikaan meidän tulee kääntää katse Ukrainaan ja antaa sinne kaikki tarvittava sotilaallinen ja humanitaarinen apu, jotta he voivat tiedostaa, etteivät hekään taistele turhaan. Sillä Ukraina sotii nyt koko Euroopan puolesta. Sieltä tulevat sotaveteraanit ja kaatuneet tullaan muistamaan paitsi Ukrainan, myös lännen liberaalin demokratian puolustajina. Niin kuin me muistamme omat veteraanimme Suomen itsenäisyyden puolustajina.

Viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisen raskaita, etenkin ikäihmisille ja sitä myötä veteraaneille myös. Onneksemme ajat ovat toivottavasti pikkuhiljaa helpottamassa, ja pääsemme kohti normaalimpaa elämää. Sillä on erityisen tärkeää, että neljän seinän sisään lukittautumisen sijaan veteraanit pääsisivät viettämään loppuja elinpäiviään mukavasti ja arvokkaasti. Kohtaamiset nuorempien sekä veteraanien välillä ovat paras keino viedä isänmaan puolustamisen perintöä eteenpäin.

Pitäkäämme siis mielessämme historia ja sen opit. Pitäkäämme mielessä ne uhraukset mitä sotaveteraanit tekivät Suomen itsenäisyyden eteen, ja mitä Ukrainassa tulevat veteraanit tekevät tällä hetkellä koskemattomuutensa suojelemiseksi. Pitäkäämme erityisen kirkkaana mielessä tämän päivän tarkoitus pysähtyä edes hetkeksi muistelemaan itsenäisyytemme hintaa, jonka sotaveteraanit ja kaatuneet maksoivat.

Puhe pidetty kansallisen veteraanipäivän seppeleenlaskutilaisuudessa Urjalassa 27.4.2022

Jaa tämä kirjoitus:

Muita kirjoituksia

Kunta on tekijöidensä summa

Kunta ei tee elinvoimaa. Se voi mahdollistaa ja edistää sen toteutumista, mutta kunta ei sitä faktisesti tee. Sen tekevät kuntalaiset...

Alueita vähennettävä tai valtuustoista luovuttava

Aluevaltuustossa yksittäiseltä valtuutetulta tarvitaan näkemystä niin käytännön ongelmien ratkaisemiseen kuin myös järjestelmän laajamittaisempaan kehittämiseen. Aikaisemmassa kirjoituksessani esitin näkemyksiä Pirkanmaan hyvinvointialueen...

Palvelut uusiksi, mutta hyvällä tavalla!

Vuonna 2023 toimintansa aloittanut hyvinvointialuejärjestelmä ei ole paras mahdollinen tapa järjestää sotepalvelut Suomessa, mutta sillä mennään nyt toistaiseksi. Siksi on...