Aluevaalit

Pirkanmaalla voit äänestää minua numerolla 2062

Vaikka aluevaltuuston päätäntävalta on viime kädessä hyvin rajallinen, päätetään siellä silti hyvin merkittävistäkin asioista. Toisaalta lainsäädäntöä valmistellessa tulee myös alueiden ja niiden luottamushenkilöiden olla valmiita lausumaan myös koko järjestelmän kehittämisestä. Siksi on tärkeää, että valtuustoon valitaan myös henkilöitä ketkä eivät pelkästään ole sosiaali- ja terveysalan erityisosaajia, vaan keillä on kiinnostusta politiikkaan myös laajemmassa mittakaavassa.

Joona Paija on ehdolla Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa

Tehokkuutta tuotantoon

Sosiaali- ja terveyspalvelut tulee tuottaa tehokkaasti palveluntarjoajasta riippumatta. Meidän ei tule poissulkea yksityistä tai kolmatta sektoria ideologisista syistä pois, vaan hyödyntää heitä mahdollisuuksien mukaan. Katse tulee kääntää myös kohti omaa tuotantoa, ja sen laadun ja tehokkuuden varmistamista. Ei riitä, että kovat vaatimukset valvonnasta on vain ostopalveluissa.

  • Hyödynnetään palveluseteleitä.
  • Valvotaan myös julkisen sektorin tuotannon laatua ja tehokkuutta.
  • Sopeutetaan ei-lakisääteisiä palveluita ja tehdään rohkeita leikkauksia hallintoon.

Terveydenhuollon edelläkulkijoiksi

Kun henkilöstölle annetaan mahdollisuus järkevöittää toimintatapoja, voi näin syntyä erinomaisia uudistuksia. Niin kävi Urjalassa 2020 ja Espoossa 2019. Ensimmäisessä terveysaseman väki suunnitteli toimintatavat vapaalla kädellä uusiksi ja jälkimmäisessä päivystyksen jonoja karsittiin hoitamalla kiireettömät potilaat kotona. Molemmissa jonot lyhenivät ja palvelu parantui.

  • Uudistetaan potilaanhoidon palveluketjua ja annetaan henkilöstölle mahdollisuus osallistua sen suunnitteluun.
  • Kehitetään digitaalisia palveluita kuten Pirhan digiklinikkaa edelleen.
  • Edistetään omalääkärimallin käyttöönottoa mahdollisimman laajalti.
Joona Paija on ehdolla Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa
Pirkanmaan hyvinvointialueella sijaitsee Tampereen yliopistollinen sairaala

Kohti parempia alueita

Emme tarvitse yli kahtakymmentä hyvinvointialuetta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämistä varten. Sen sijaan meidän tulee yhdistää alueita, sekä yhtenäistää myös niiden käyttämiä tietojärjestelmiä. Ei ole järkevää, että Suomessa kehitetään eri alueiden johdolla eri tietojärjestelmiä ja sovelluksia samanaikaisesti.

  • Edistetään yhden yhtenäisen potilastietojärjestelmän käyttöönottoa Suomessa.
  • Suhtaudutaan suosiollisesti hyvinvointialueiden yhdistämisiin sekä yhteistyöhön yli aluerajojen.

Lue uusimpia kirjoituksiani

Kunta on tekijöidensä summa

Kunta ei tee elinvoimaa. Se voi mahdollistaa ja edistää sen toteutumista, mutta kunta ei sitä faktisesti tee. Sen tekevät kuntalaiset...

Alueita vähennettävä tai valtuustoista luovuttava

Aluevaltuustossa yksittäiseltä valtuutetulta tarvitaan näkemystä niin käytännön ongelmien ratkaisemiseen kuin myös järjestelmän laajamittaisempaan kehittämiseen. Aikaisemmassa kirjoituksessani esitin näkemyksiä Pirkanmaan hyvinvointialueen...

Palvelut uusiksi, mutta hyvällä tavalla!

Vuonna 2023 toimintansa aloittanut hyvinvointialuejärjestelmä ei ole paras mahdollinen tapa järjestää sotepalvelut Suomessa, mutta sillä mennään nyt toistaiseksi. Siksi on...