Ajattelin hieman avata ajatuksia muutosesityksen taustalla, minkä kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessa 25.11.2024. Esitin vanhus- ja vammaisneuvoston suoran aloiteoikeuden poistamista Urjalan kunnan päivitetystä hallintosäännöstä, ja tämän muutosesityksen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti.
Tätä suoraa aloiteoikeutta on perusteltu muun muassa vetoamalla tasa-arvoon Urjalan nuorisovaltuustoon nähden, jolla on tämä em. aloiteoikeus. Lisäksi tällä on haluttu parantaa vanhus- ja vammaisneuvoston vaikuttamismahdollisuuksia.
Haluan muistuttaa, että vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet ovat lähtökohtaisesti äänioikeutettuja Suomen kansalaisia, jotka voivat äänestää kaikissa Suomessa järjestettävissä vaaleissa. Lisäksi nämä äänioikeutetut henkilöt voivat myös itse asettua ehdolle näissä vaaleissa, mikäli haluavat vaikuttamaan päästä.
Toisin kuin vanhus- ja vammaisneuvostossa, nuorisovaltuuston jäsenistä valtaosalla ei ole äänioikeutta. Heidän tehtävänsä on edustaa kuntalaisten ryhmää, joihin kuuluu mitä suurimmalta osin äänioikeudettomia henkilöitä. Nuoret eivät siis vaaleissa pääse valtuuston kokoonpanoon vaikuttamaan tai ehdolle asettumaan. Siksi aloiteoikeus heille on helpommin perusteltavissa, joskaan en näe tätäkään itse täysin ongelmattomana.
Vanhus- ja vammaisneuvostoon, kuin myös toisaalta nuorisovaltuustoonkaan, ei jäseniä valita samaan tapaan demokraattisesti kuin kunnanvaltuustoon. Tämän aloiteoikeuden ulottaminen muille kuin vaaleissa valituille valtuutetuille heikentää siis edustuksellista demokratiaa. Siksi sen laajentamisen kanssa tulee olla erityisen harkitsevainen.
Hallintosäännön päivityksestä päättää kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksen pohjalta mitä todennäköisimmin sen seuraavassa kokouksessa.
Lopuksi vielä totean, että nykyisistä Urjalan kunnanvaltuutetuista yli 60-vuotiaita on yli viidennes.
Kirjoitus julkaistu Urjalan Sanomissa 4.12.2024