Joona Paija – Työ on vasta alussa

Ehdolla Urjalan kunnanvaltustoon ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltustoon.

Työllisyysalueiden urakka kuntien työllisyyden sekä elinkeinojen edistämiseksi on vasta alussa. Hyvinvointialueiden työ sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa sekä kehittämisessä on vasta alussa. Minun polkuni yhteisten asioiden hoitamisessa on vasta alussa.

Työ on vasta alussa.

Ja työtä on myös tehtävä. Politiikka tarvitsee ihmisiä, ketkä pystyvät pelkän kritiikin ja kaunopuheen sijasta tekemään myös konkreettisia toimenpiteitä asioiden edistämiseksi. Olen valmis tekemään töitä, jotta yhteiskuntamme kehitys menisi oikeaan suuntaan.

Kuka Joona?

Joona Paija on Tamperelainen Kokoomusta edustava poliitikko, joka on ehdolla kuntavaaleissa Urjalassa ja aluevaaleissa Pirkanmaalla

Hei, olen Joona Paija, 22-vuotias kauppatieteiden ylioppilas sekä yrittäjä Urjalasta. Olen kuluvan kauden valtuutettu ja toiminut Urjalan kunnanhallituksen varapuheenjohtajana sen ajan.

Olen syntyperäinen urjalalainen ja koulupolkuni yliopistoa lukuunottamatta olen käynyt kotikunnassani. Haluan, että se on mahdollista myös tulevillekin sukupolville. Siksi olen mukana päättämässä meidän yhteisistä asioista, ja haluan tehdä sitä myös jatkossa.

Vapaa-ajallani harrastan urheilua monipuolisesti sekä olen mukana järjestötoiminnassa aktiivisesti. Pidän myös eräilystä sekä reserviläistoiminnasta (Resul syysjotoksen mestari -23 ja -24). Perustin valokuvausyrityksen 15-vuotiaana ja teen valokuvaustöitä edelleen. Siinä ohessa olen ollut mm. kesätoimittajana paikallislehdessä sekä viimeisimpänä kouluttajana Puolustusvoimilla.

Poliittiselta suuntaukseltani olen oikeistolainen, joka uskoo yksilönvapauteen sekä -vastuuseen valtiojohtoisen sosialismin sijasta. Julkisen sektorin tulee keskittyä sen ydintehtäviin eikä tuhlata veronmaksajien varoja holtittomasti. Yhteiskunnan tulee silti pitää huolta heikoimmistaan, mutta se ei saa rankaista ihmisiä heidän henkilökohtaisesta menestyksestään.

Ajan Suomea, missä verotetaan vähemmän, menestytään enemmän ja keskitytään olennaiseen.

Ansioluettelo

Merkittävimmät luottamustoimet

Urjala

  • Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja 2021-
  • Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja 2021-
  • Kunnanvaltuuston jäsen 2021-
  • Nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2020-2021

Kokoomus

  • Puheenjohtaja, Pirkanmaan Kokoomusnuoret 2025
  • Piirihallituksen jäsen, Pirkanmaan Kokoomusnuoret 2023

Muut

  • Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 2024-
  • Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin edustajiston jäsen 2021-

Työkokemus

  • Valokuvausyrittäjä, Valokuvaus JPaija 2018-
  • Kouluttaja, Puolustusvoimat 2023-2024
  • Rakennusapumies, Jatke 2022
  • Kesätoimittaja, Urjalan Sanomat 2019-2021

Varusmiespalvelus

  • Vänrikki, Porin prikaati/Reserviupseerikoulu 2022-2023
  • RU-kurssi 261 – Liitto

Opinnot

  • Kauppatieteiden yo, Johtamisen ja talouden tiedekunta, Tampereen yliopisto 2024-
  • Ylioppilas, Väinö Linnan lukio, 2019-2022

Arvot

Työ

Tulosten eteen on tehtävä työtä, ja luottamustehtävissäkin on kyse siitä. Se tarkoittaa, että monia arki-iltoja sekä varhaisia aamuja menee kokousmateriaaleihin tutustuessa, palavereissa ja kokouksissa istuessa. Arvotan työnteon yhteiskunnassa ylipäätään korkealle, ja haluan ylläpitää ahkeruuden ja yritteliäisyyden mentaliteettia.

Vastuu

Vastuu merkitsee minulle tarkoitusta hoitaa sovitut asiat ja tehdä ne niin hyvin kuin mahdollista. Toisaalta vastuu tarkoittaa päätösten takana seisomista myös silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Yhteiskuntamme kaipaa vastuullisia päätöksiä, jotka tehdään pitkän tähtäimen tavoitteet silmissä. Lyhytnäköinen politiikka ajaa taakkaa vain tuleville sukupolville.

Talous

Erityinen kiinnostuksen kohteeni on talous. Haluan toteuttaa julkisen sektorin palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti ja pitää veroasteen mahdollisimman alhaisena. Toisaalta julkisen sektorin tehtävänä on myös olla yksityisen sektorin kasvun mahdollistaja niin kunnan, maakunnan kuin myös valtakunnan alueella.

Kuntavaalit

Reilun 4500 asukkaan Urjala voi olla kokoaan suurempi. Viime aikoina on tullut runsaasti positiivisia uutisia kunnan alueelta. Talous on tervehtynyt ja olemme saaneet yksityisiä investointeja etenkin palvelualoille.

Kunnan tehtävä onkin ottaa tästä hyvästä momentumista kaikki irti, eikä olla rajoittava tekijä elinvoiman kasvussa. Klikkaa alta lukeaksesi lisää!

Aluevaalit

Pirkanmaan hyvinvointialue on Suomen suurin hyvinvointialue. Suuret ovat myös alueen vastuut, kun kyseessä on loppuviimeksi ihmisten terveys.

Menee vielä vuosia, ennen kuin alueiden toiminta saadaan alun sopeutumisesta normalisoitua. Siksi juuri nyt tehdään tärkeitä päätöksiä, mitkä linjaavat tulevaisuuden palvelutuotantoa. Lue lisää alla olevasta linkistä!

Tue Joonan kampanjaa

Tavat auttaa matkaani alue- sekä kunnanvaltuustoon ovat mitä moninaisimpia, mutta yksi niistä on rahallinen tuki. Lahjoittamalla kampanjaani, voit olla varma, että tukesi menee taloudellisesti viisaan päätöksenteon edistämiseksi.

Ehdokkaan vastaanottamaa tukea sääntelee ehdokkaan vaalirahoituksesta annettu laki. Vaalikampanjassani vaalitukea kerää lain tarkoittama vaalitukiyhdistykseni Pohjantähden vapausseura ry. Kampanjaani saa vaalirahoituslain mukaisesti yksittäinen tukija lahjoittaa korkeintaan 9000 euroa (6000 euroa aluevaalit + 3000 euroa kuntavaalit).

Vaalitukiyhdistys toimittaa keräyksestä vaalien jälkeen lain vaatiman vaalirahoitusilmoituksen, jolloin yli 800 euroa kampanjaan lahjoittaneen henkilöllisyys ilmoitetaan laissa vaaditusti. Alle 800 euron lahjoittajan nimeä ei julkaista ilman lahjoittajan erillistä tahdonilmaisua.

Lahjoituksen saaja: Pohjantähden vapausseura ry

Tilinumero: FI85 5488 4320 0812 45

Viesti: Lahjoittajan nimi (tämä julkaistaan vaalirahoitusilmoituksessa vain lahjoituksen ollessa 800 euroa tai suurempi, tai lahjoittajan näin erikseen halutessa)

Tule mukaan vaalitiimiin

Kukaan ei tee kampanjaa yksin, en myöskään minä. Vaalit voitetaan yhdessä, ja pienikin työpanos tai rahallinen tuki on erittäin arvokasta etenkin nuorille ehdokkaille. Alla olevan lomakkeen kautta voit lähettää minulle viestiä, ja tulla mukaan tekemään Pirkanmaan parasta kampanjaa!